torstai 31. joulukuuta 2015

Mitä puuttuu kuvasta?


Voi mikro minkä teit! Mies laskeskeli, että mikrolle tuli ikää kunnioitettavat 18 vuotta. Hän hommasi sen aikanaan itselleen ensimmäiseen omaan kotiin. Hyvin tuo mikro meitä palveli tänne asti (mitä nyt viime vuosina ilman sisävaloa). Lähtökin tapahtui ns. saappaat jalassa, yhden numeron ehdin painaa, kun ruokaa olin lämmittämässä, sitten pimeni.

Harmillista tässä mikron rikkoutumisessa on ajankohta, sillä meiltä meni joulukuun alussa rikki astianpesukone. Vielä ollaan saatu se astioita pesemään, mutta jännityksessä eletään tammikuun puoleen väliin asti milloin uusi kone saapuu. Saas nähdä mikä on se kolmas rikkoutuva kodinkone, jos siihen sanontaan on luottamista.

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Hamahelmistä joululahjoja

Joululahjoiksi tuli tehtyä Super Mariosta tuttu tulikukka muutamille ihmisille. Alunperin törmäsin tähän kukkaseen Hupsistarallaa blogissa. Tein kukkasen silloin vuosia sitten ystävälle ja tämän saman ystävän kanssa mopo karkasi käsistä hamahelmeilyn kanssa. Kukkia ollaan tehty yhdessä ja erikseen lahjoiksi ystäville, on niitä varmasti parisenkymmentä lahjoitettu. 
Kuvassa meidän kotona oleva kukkanen. Sen olen kuumaliimannut ruukkuun, mutta se ei taida olla fiksuin tapa, koska kukka ei ole kovin vahvaa tekoa, niin ovat helposti menneet rikki ja silloin koko teos on roskiskamaa vaikean korjattavuutensa takia. Tänä jouluna tehtyihin kukkiin maalasin tuttuun tapaan spray maalilla ruukut ja laitoin kukat irtonaisten ruukkukivien kanssa ruukkuun. Hyvin pysyvät pystyssä noinkin.

Lisäksi tein joululahjaksi hamahelmistä tetrismagneetteja. Kuvassa meidän jääkaappiin jäänyt versio. Magneetit kiinnitetty kuumaliimalla.

lauantai 26. joulukuuta 2015

Joululahja askarteluja


Testailen kännykällä bloggailua, sillä tarpeeksi helppoa tämän homman pitää olla, muuten jää toteuttamatta. Joulun jälkeen on kiva lueskella blogeista mitä ihmiset ovat lahjaksi saaneet ja itse tehneet, joten teenpä miekin pientä listausta. Yllä olevissa kuvissa joululahjaksi näperreltyjä juttuja, eli hamahelmistä tehty taulu ja turtles joulupallot. Kuvassa oleva taulu jäi meidän kotiin, varsinaisiin lahjoihin tuli hieman pienemmät pohjat, mitkä maalasin kolmeen kertaan akryylimaalilla, sieni ja kirjaimet kiinnitetty kuumaliimalla. Turtles joulupallojen tuunauksessa kuumaliima oli myös ystävä. Kuvia en näköjään ottanut hamahelmistä tehdyistä tetris magneettiset, Super Marion tulikukkasesta enkä Star Wars aiheisista joulukuusenpalloista. Täytyypä tutkia saanko lisättyä kuvat myöhemmin, jos pääsen lahjoja vielä näkemään.

Alku

Muiden blogien lukeminen on aivan ihanaa. Taidokkaasti otetut kuvat, ideat ja tutoriaalit. Itse yritin vuosia aiemmin aloittaa bloggaamista, mutta eipä se lähtenyt käyntiin. Otetaanpa uusi yritys, sillä tarvitsisin paikan mihin arkistoida tekemiäni käsitöitä, hyväksi havaittuja ruokareseptejä ja arjen häsläämistä. Tämä toteutettakoon helpoimman kautta, koska omaan olemattomat tietotekniset taidot.

Pysyköön vanhan blogiyritelmän nimi, sillä se kuvaa meidän perheen menoa ja meininkiä, nörtti-insinööri-isä, häslä-näpertelijä-äiti, ponifani tytär ja MacGyver hiuksilla varustettu poika. Siisteys on hetkellinen häiriö meidän kodissa, fanitetaan leffoja/sarjoja/pelejä, eletään ruuhkavuosien kulta-aikaa. Tarkoituksena tallentaa myös niitä arjen kultahetkiä, näpertelyjen ja kaiken muun lisäksi.